Keittiömestari Ouluun

Paikkakunta

Oulu

Viimeinen hakupäivä

2023-02-26

Meille compassilaisille rehellisyys, avoimuus, luottamus ja turvallisuus ovat tärkeitä työssämme joka päivä – sopisivatko ne sinullekin?

ETSIMME TECHNOPOLIS RAVINTOLA SMARTHOUSEEN KEITTIÖMESTARIA

Astu tiimiin ja pääset johtamaan onnistumista - tehdään tavoitteet todeksi yhdessä.

Duunisi odottaa sinua Smarthousessa Elektroniikkatie 8:ssa. Smarthouse on Technopoliksen kiinteistössä toimiva valoisa ja moderni monien mahdollisuusien ravintola anniskeluoikeuksin. Kokkaamme arkipäivisin maukasta lounasta, tällä hetkellä 3-4 lounasvaihtoehtoa, mutta katsotaan mihin yhdessä kehitymme. Lisäksi hoidamme kokous- ja edustustarjoilut sekä isommatkin tapahtumat, Meillä on tavoite jatkuvaan toiminnan  kehittämiseen ja uudistamiseen – mietihän nappaako tavoitteemme sinunkin ajatukset?

Täällä sinua odottaa 10-12 hlön  ammattilaisten tiimi ja runsain määrin potenttiaalisia asiakkaita. Pääset osaksi Compass perhettä ja vaikuttamaan ison ravintolan toimintaan.

 Arvostamme Can Do-asennetta ja innovatiivista esimerkkiä koko tiimille – rohkeasti oman näköistä twistiä toteuttaen. Sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, Osaat johtaa arvostavasti esimerkilläsi tiimin kohti yhteisiä tavoitteitamme. Elät ruokatuotteiden trendeissä ja nautit uudistamisesta.  Sinulla on taito luoda tekemisen  fiilistä päiviin ja toimit aina asiakaslähtöisesti.

Laatu on intohimo työssäsi

Keittiömestarina huolehdit, että asiakkaillemme on tarjolla sopimuksen ja toiveiden mukaiset ruokatuotteet, pidät huolta ravintolasi laadusta ja taloudellisista tavoitteistamme. Osallistut myös kokousten ja tilaisuuksien myyntiin ja tarjousten tekoon sekä toteutukseen yhdessä tiimin kanssa. Ravintolapäällikkö on aisaparisi arjessa .

Vastuunotto ja vastuullisuus on yksi arvoistamme, ja meillä pääset osaksi turvallisuuteen panostavaa tiimiämme

  • Pääset kehittymään ja kasvamaan ammatillisesti ja kutsumme sinut hyödyntämään monipuolista valmennus- ja koulutustarjontaamme. Kumppanuusoppilaitoksemme kertovat, että olemme edelläkävijöitä koulutustarjonnassamme.
  • Arvostamme tiimityötä ja sitä mitä juuri sinä tuot tiimiimme. Saat olla oma itsesi.
  • Otamme vastuun ja toimimme vastuullisesti – People First! Pidämme huolta turvallisesta työskentely-ympäristöstä ja takaamme, että toimimme sinulle vastuullisena työnantajana. 
  • Huolehdimme sinulle turvalliset työolosuhteet: tarjoamme työvaatteet ja työkengät, perehdytyksen, kattavan työterveyshuollon sekä säännölliset keskustelut esihenkilösi kanssa
  • Pääset heti työsuhteesi alussa osallistumaan Esihenkilöiden perehdytyspäivään, jossa saat hyvän startin työhösi sekä pääset heti verkostoitumaan meidän compassin esihenkilöiden kanssa.

Tässä tehtävässä arvostamme työkokemustasi esim kokin tehtävistä sekä esihenkilön työstä. Sinulla on hyvä suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Taitosi huomioiden  tarjoamme kilpailukykyisen palkan.

Voisimmeko olla seuraava askel juuri sinun urapolullasi? 

Lähetä hakemuksesi viimeistään 26.2.2023. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.

Compass Group on Suomen johtava ruoka- ja monipalveluiden tarjoaja. Toimimme useilla liiketoiminta-alueilla, kuten yritykset ja teollisuus, terveydenhoitoala ja vanhustyö, koulutus, urheilu ja vapaa-aika. Olemme savuton yritys!   Lue meistä lisää: www.compass-group.fi

Hakemus

Ilmoitus ei ole enää voimassa, eikä työpaikkaa voi enää hakea.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa!