Kokki Mäntsälään

Paikkakunta

Mäntsälä

Viimeinen hakupäivä

2021-11-30

Rakastamme työtämme – luomme aitoja kohtaamisia ruuan äärellä, joka päivä.

KOKKI MÄNTSÄLÄÄN

Henkilöstöravintolamme sijaitsee osoitteessa Isolammintie 1, 04600 Mäntsälä.  Ravintolassamme käy noin 200 asiakasta päivässä. Kokkina osallistut monipuolisen ruokatarjoomamme valmistukseen. Vastuullasi on lounasruokien  valmistaminen sekä osallistuminen kokous- ja tilaustarjoiluiden valmistamiseen. Sinulta onnistuu myös erityisruokavalioiden valmistaminen. Kokkina osallistut myös keittiön muihin tehtäviin kuten esimerkiksi asiakaspalveluun ja raaka-ainetilauksiin.

Oman kiinnostuksesi ja osaamisesi mukaan työnkuvasi voi pitää sisällään myös esimiehen sijaistamista.

Työaikasi on pääosin klo 6-15 välillä, mutta satunnaisesti voi olla myös iltatilaisuuksia tai -vuoroja. 
Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen.  Työ alkaa  sopimuksen mukaan.

Miksi Compassilaiseksi?

Tule osaksi tiimiämme, josta rakennamme yhdessä toimivan ja työhengeltään sellaisen, jossa kaikkien on mukava tehdä parhaansa. Haluamme, että sinun on kiva tulla töihin. Työntekijämme ovat toimintamme sydän ja haluamme pitää kaikista hyvää huolta. Tarjoamalla henkilöstöllemme kouluttautumista ja kehitysmahdollisuuksia, varmistamme alamme edelläkävijyyden nyt ja tulevaisuudessa.

Compass Group työnantajana huolehtii henkilökunnan hyvinvoinnista, jotta kaikki voivat olla arjen sankareita. Olemme arvolähtöinen organisaatio, jolle työntekijöillä on todella merkitystä. Työntekijämme tekevät meistä paitsi merkittävän työnantajan, myös upean mahdollisuuden ruokapalvelualalla uraa suunnitteleville. Meillä ihmiset ovat tärkeitä - niin asiakkaat kuin työntekijätkin.

Mitä toivomme sinun tuovan tiimiin?

Työnkuva on monipuolinen. Pidämme tärkeänä tehtävään soveltuvaa koulutusta ja aikaisempaa työkokemusta vastaavista tehtävistä. Olet herkullisen ruuan ammattilainen, omaat kauniin käden jäljen sekä tuotteiden houkuttelevan esille laiton.  Etsimme tiimiimme joustavaa ja oma-aloitteista työkaveria, joka haluaa, että tiimimme onnistuu. Tehtävään tarvitset suomen kielen osaamista ja hygieniapassin. 

Voisimmeko olla seuraava askel urapolullasi? Hae nyt ja tule mukaan tiimiin, joka luo maistuvia elämyksiä

Esittele itsesi ja osaamisesi meille lähettämällä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 30.11.2021.

Lisätietoja tehtävistä antaa Essi Koskenheimo 040 356 1416 (tavoitettavissa arkisin klo 8-16)

Compass Group on Pohjoismaiden johtava ruokapalveluyritys, jonka liikevaihto on noin miljardi euroa. Tarjoamme yli 750000 ateriaa päivässä ja työllistämme yli 13000 henkilöä 1700 kohteessa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa. Suomessa meillä on 4000 työntekijää noin 500 ravintolassa. Compass Group toimii maailmanlaajuisesti useilla sektoreilla, kuten yritykset ja teollisuus, terveydenhoitoala ja vanhustyö, koulutus, urheilu ja vapaa-aika. Meillä on kolme vastuullisuuspainopistettä: Terveys ja hyvinvointi, Muutokset ympäristön hyväksi ja Maapallon parhaaksi, joita kaikkia yhdistää turvallisuuskulttuuri.

Ruoka on intohimomme – se tuo meidän yhteen.

Hakemus

Löydät linkin LinkedIn-profiiliisi täältä

Apologies, your application wasn't recieved correctly due to what seems like a malformed file. Make sure the file is not corrupt and is of common format, preferably PDF.

Tietosuojaselosteen

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa!