Ravintolatyöntekijä Breikki ravintolaan Oulunkylään

Paikkakunta

Helsinki

Viimeinen hakupäivä

2021-09-15

Rakastamme työtämme – luomme aitoja kohtaamisia ruuan äärellä, joka päivä.

RAVINTOLATYÖNTEKIJÄ

Tule töihin tiimiimme Ravintola Breikkiin Oulunkylään.

Ravintolatyöntekijänä olet keittiömme moniosaaja ja vastuullasi voi olla lounaan lisäkesalaattien valmistaminen, astiahuolto tai toimit kokin apuna lounasruokien valmistamisessa. Voit toimia myös kassatoiminnoissa ja huolehdit ravintolan siisteydestä ja viihtyisyydestä.

Tehtävä on osa-aikainen 30 h / vko ja vakituinen ja työ alkaa syyskuun aikana tai sopimuksen mukaan.

Miksi Compassilaiseksi?

Saat työhösi hyvän perehdytyksen ja uskomme, että osaamisesi kasvaa meidän kanssamme. Meillä on kiva tehdä työtä. Työntekijämme ovat toimintamme sydän ja haluamme pitää kaikista hyvää huolta. Tarjoamalla henkilöstöllemme kouluttautumista ja kehitysmahdollisuuksia, varmistamme alamme edelläkävijyyden nyt ja tulevaisuudessa.

Compass Group työnantajana huolehtii henkilökunnan hyvinvoinnista, jotta kaikki voivat olla arjen sankareita. Olemme arvolähtöinen organisaatio, jolle työntekijöillä on todella merkitystä. Työntekijämme tekevät meistä paitsi merkittävän työnantajan, myös upean mahdollisuuden ruokapalvelualalla uraa suunnitteleville. Meillä ihmiset ovat tärkeitä - niin asiakkaat kuin työntekijätkin.

Mitä toivomme sinun tuovan tiimiin?

Osaamisesi perustuu aikaisempaan kokemukseen vastaavanlaisesta tehtävästä. On tärkeää, että olet luotettava ja joustava tekemään työtehtäviä laidasta laitaan. Olet oman osaamisesi ammattilainen, joka haluaa myös oppia ja kehittyä lisää. Asiakkaat odottavat saavansa arkeensa ripauksen herkullisuutta ja hyvää palvelua ja sinä pääset toteuttamaan sen.

Etsimme tiimiimme joustavaa, hyvän asenteen omaavaa mukavaa työkaveria. Yhdessä rakennamme ykköstiimin, jonka työ ilahduttaa jokaisen asiakkaamme päivää ja luo jokaiselle meille merkityksellisen työn jonne on kiva mennä.

Voisimmeko olla seuraava askel urapolullasi? Hae nyt ja tule mukaan tiimiin, joka luo maistuvia elämyksiä

Lähetä hakemuksesi viimeistään 15.9.2021.  Lisätietoja tehtävästä antaa Tuuli Åström puh. 044 7119658

Compass Group on Pohjoismaiden johtava ruokapalveluyritys, jonka liikevaihto on noin miljardi euroa. Tarjoamme yli 750000 ateriaa päivässä ja työllistämme yli 13000 henkilöä 1700 kohteessa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa. Suomessa meillä on 4000 työntekijää noin 500 ravintolassa. Compass Group toimii maailmanlaajuisesti useilla sektoreilla, kuten yritykset ja teollisuus, terveydenhoitoala ja vanhustyö, koulutus, urheilu ja vapaa-aika. Meillä on kolme vastuullisuuspainopistettä: Terveys ja hyvinvointi, Muutokset ympäristön hyväksi ja Maapallon parhaaksi, joita kaikkia yhdistää turvallisuuskulttuuri.

Ruoka on intohimomme – se tuo meidät yhteen.

Hakemus

Ilmoitus ei ole enää voimassa, eikä työpaikkaa voi enää hakea.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa!